C1SM: Mestarit

C1-poikien Suomen mestari: CLASSIC
(Kuva: Markku Taurama)

Kalenteri lyö piakkoin toukokuuta ja Mansessa on kaikki hyvin.

Ainakin salibandyn suhteen. Pitäjään kulkeutui nimittäin kolme juniorisarjojen kuudesta mahdollisesta mestaruudesta: Classicin vahvan poikapuolen kokonaispanoksen täydensi Kooveen mestaruus Tyttöjen SM-sarjassa.

Classic huuhtoi jo aiemmin kultaa Nuorten SM-sarjasta ja kuittasi hopeaa B-poikien vastaavasta. Nyt tuo menestys sai täydennyksen C1-poikien kirkastettua viime vuotisen C2-pronssinsa kultaisiksi laatoiksi. Hyvällä syyllä voi Classicin poikajunioreita pitää vahvoina menestyssuosikkeina tulevallakin kaudella, niin vahva näyttö lauteille lyötiin. Lisäksi Classicin juniorimyllystä huokuu tällä hetkellä vahva positiivinen me-henki.

Vamily - todella.

*****

C1-poikien SM-finaalisarja oli arvoisensa näytelmä. Kaksi ensimmäistä peliä paikan päällä nauttineena ja ratkaisupelin pädi kourassa jännittäneenä voi kaikella rehellisyydellä todeta, että sarja kruunasi kirkkaasti oman penkkiurheilukauteni 2014-2015. Tunne- ja kliimaksitasolla on vaikea kuvitella kevään ammattilaisannin kykenevän samaan. Vaikka harmi on suuri, etten ratkaisevaa finaalia päässyt (taaskaan) todistamaan, olen aidosti iloinen näkemästäni ja kokemastani C1-pudotuspelien osalta. 1999-ikäluokka osoitti ennen B-ikäluokkaan siirtymistä ja 98-valioiden joukkoon lyöttäytymistä olevansa lupaavan kultainen ikäluokka.

Kiitän sattumien summaa, että sitä olen saanut seurata näinkin läheltä!

*****

Finaalisarja eteni kahdesti jatkoaikaratkaisuun saakka ja viimeisessä pelissä säilytti arvoisensa mielenkiinnon aina varsinaisen peliajan loppuhetkille saakka. Sekä Classic että NST osoittivat juuri sellaista pudotuspelien Joukkue-suoriutumista kuin saattoi tällainen satunnainen tarkkailijakin ennakoida. Kevään arvoinen maalivahtipeli, huikeat ykkösnyrkit ja koko liuta pudotuspelien arvokkainta ainesta, periksiantamatonta duunariosastoa - niistä oli isot pelit tehty!

Kaikkien kolmen ottelun peruskäsikirjoitus noudatti rytmillisesti yhtenevää kaavaa: NST tuli kovaa otteluiden alussa ja Classic lämpeni ja hallitsi loppua kohden. NST voitti ensimmäisten erien osalta maalia kohti suuntautuneet laukaukset peräti 45-31 ja takoi ensimmäisissä erissä seitsemän maalia Classicin neljää vastaan. Toiset erät tasoittivat peliä ja kolmannet olivat Classicin, joka voitti niissä maalit 12-7 laukausten ollessa tasan 37-37. Kootusti voinee todeta Classicin olleen paikoissaan tehokkaampi ja kyenneen pelien sisällä nousujohteiseen pelisuoritukseen ilman selkärangan katkeamista alkuhetkillä. Tuota selkärangan lujuutta ja uskoa pelin sisällä Classic osoittikin käytännössä koko kevätkauden, aina kirkkaimpaan maaliin saakka.

Erikoistilannepelaaminen ei päässyt sarjaa ratkaisemaan, sillä sarjassa vihelleettiin yhteensä 10 pikkukakkosta (NST 6, Classic 4). Molemmet käyttivät nuo paikkansa tasaisen tehokkaasti, kun NST onnistui neljästä ylivoimastaan iskemään pallon nuottaan kolmesti (75,0 %) ja Classic kuudesta ylivoimastaan viidesti (83,3 %). NST tarvitsi keskimäärin ylivoimamaalin tekemiseen ylivoima-aikaa minuutin ja 22 sekuntia aikaa; Classic lähes kaksiminuuttisen (1 min 56 sek). Onnistuneesta ylivoimasta NST tarvitsi maalin tekemiseen keskimäärin 48 sekuntia, Classic 93 sekuntia. Mikäli varsinkin Classic olisi sortunut jäähyilemään enemmän, olisi tällöin erikoistilannepelaaminen voinut muuttaa sarjan kurssin täysin.

Finaalijoukkueiden ykköstykit Joona Rantala (finaaleissa 5+6) ja Juho Pietilä (4+9) olivat joukkueilleen mestaruuden arvoisia pelaajia, joskin Rantala ei viimeisessä finaalissa enää päässyt aiemman kokoiseen näkyvyyteen. Ratkaisut löytyiväkin näiden pelaajien takaa.

NST:n JJJ-ketjun voi katsoa olleen aikaisemmassa lennossaan ainoastaan Rantalan osalta. Juuso Kekki oli ensimmäisen finaalin kahta maaliaan lukuunottamatta kovin näkymätön ja Joonatan Kovanen (4+0) kyettiin periaatteessa ylivoimapeliä lukuunottamatta pitämään tamperelaisten osalta kurissa. Classicin synkrotrion muut osapuolet Antti Suoraniemi (6+1) ja Aaro Helin (4+4) taasen onnistuivat finaalisarjassakin. Suoraniemi teki pudotuspeleissä kaikki kolme sarjaa päättäneet voittomaalit.

NST:n osalta erityisen hienoa on, että huolimatta JJJ:n suhteellisesta hiipumisesta isompaan rooliin nousi pelaajia, joiden laadukkuus jäi runkosarjassa ykköstykkien varjoon. Nakkisormien toiseksi tehokkain pelaaja finaalisarjassa oli Juho Pesari (4+3), joka viimeistä finaalia lukuunottamatta pelasi erinomaiset ja flow-painotteiset pudotuspelit. Tiitus Pääkkölä (2+4) ja Tatu Viitikko (2+2) olivat herroja, jotka näkyivät pöytäkirjassa oikeilla hetkillä.

Classicin synkrotrion takana erinomaisen finaalisarjan pelasivat tehojen valossa käytännössä koko "kakkosketju", jonka panos sarjalle oli kentän molemmissa päissä ratkaisevaa sorttia. Kamppailupelaamisen maestrot Eetu Kuronen (3+0), Miska Pirinen (0+3) ja Ville Myllynen (3+2) aiheuttivat vastustajilleen päänvaivaa ja fyysistä rasitusta kautta koko sarjan. Kun Classicin pelaamisen täydensi tasavahva puolustuskalusto parien Aapo Iltanen - Valtteri Ylösmäki ja Paavo Hakaniemi (2+2) - Veeti Mansukoski muodossa oli viisikkotason paletti priimaa.

Molempien joukkueiden maalivahdit pelasivat hyvän finaalisarjan, vaikkei pelit totta vie helppoja häkkipäille olleetkaan. NST:n Oiva Lappalainen (88/113, 77,9 %) kasvoi henkisesti pudotuspelien aikana monta senttiä ja venyi pallon tielle välillä lähes selkä pelille päin. Classicin Pietari Jääskeläinen (99/122, 81,1 %) oli joukkueensa tärkein tukipilari erityisesti NST:n vahvojen otteluiden alkujen osalta pitäen joukkueensa iskuetäisyydellä. Maalivahtien keskinäisessä taistossa Jääskeläinen vei sen hitusen pidemmän korren - ja kun kevään torjuntaprosentti tässä lajissa huitelee kutakuinkin 83 prosentissa ja otteluiden keskimääräiset torjuntamäärät kolmessakymmenessä, voi kauden sanoa menneen aika kivasti.

Sekä NST:n että Classicin valmennukset päättivät pitkät matkansa joukkueensa peräsimessä tähän kauteen. Juho Laitinen kehitti Lappeenrannassa joukkuettaan kahdeksan vuoden ajan ja jälki viimeisinä vuosina oli huikeaa: viime kauden keskinkertaisuus oli välietappi, josta rakennettiin runkosarjan voitto ja hopeiset mitalit. Lauri Tourunen ohjasti Classicia viiden vuoden ajan. Tähän kauteen tultaessa valmennustiimi koki muutosta aikaisempaan ja projektista tulikin käytännössä kauden mittainen - varsinkin kun syyskausi oli mollivoittoinen. Niko Ahosen, Kai Suoraniemen ja, viimeisimpänä jatkuvuuteen tähdäten, Simo Ruuskasen täydentämä joukko pystyi kukin vahvuuksillaan auttamaan joukkuetta kääntämään kurssinsa kultaiseksi.

Pipaa päästä molempiin valmennustiimeihin. Laitinen säilyttää linkkinsä ikäluokkavalmentajuutensa kautta linkin 99-syntyneisiin kautta koko Härmän. Tourunen jatkaa Classicin tyttöjunioreiden parissa.

*****

Ensimmäistä C1-poikien loppuottelua seurasi Lappeenrannanssa 594 silmäparia, toista finaalia Tampereella 412 ja ratkaisevaa viimeistä ottelua Lappeenrannassa 897 iiristä. Yhteensä siis 1907 katsojaa. Loistava määrä, joka kertoo juniorisalibandyn buumista.

Sain ensimmäiseen loppuotteluun Lappeenrantaan autoiluseurakseni veljeni, joka ei automatkalla briiffaamani lukuunottamatta tiennyt C1SM-sarjasta tuon taivaallista. Jotain kertoo kuitenkin se, että hän oli hyvin vaikuttunut sekä pelintasosta että ottelun tunnelmasta. Useampi pelaaja jäi elävästi mieleen ja hän totesikin paluumatkalla, että voi lähteä ilman muuta toistekin. Nämä sarjat iskevät paikan päällä kipinää, kunhan sille antaa mahdollisuuden.

Itse silmäilen päättynyttä sarjakautta jopa hieman haikeasti, niin laadukkaasta paketista oli kyse.

Täysin vakuuttunut olen kuitenkin siitä, että tuleva kausi tuo tullessaan aivan uutta säpinää ja mielenkiintoa. Siihen on olemassa kaikki eväät.

Kiitos mestari Classic, hopeajoukkue NST, pronssiryhmä Steelers ja koko C1SM-sarjan joukkuekirjo taustoineen ikimuistoisesta, tasaisesta ja laadukkaasta kaudesta!

Kumarran syvään.

- Jorgos