 |
| NST:n Joona Rantala oli syyskauden MVP. Kuva marraskuun alussa pelatusta Tähdistöottelusta. |
Lupailin ujosti raapustella jonkinlaisen välitilinpäätöksen sitten, kun kyseisen sarjan ensimmäinen kierros on pelattu. Tuolloinhan jokainen joukkue on kohdannut toisensa kertaalleen ja jonkinlaista vertailua esitysten osalta on mahdollista toteuttaa. Täytyy kuitenkin aina muistaa, että pallo on pyöreä ja näillä junioritasoilla sen pyörähdyksiä on yhden henkilön edes auttavan tyhjentävästi mahdoton seurata. Allekirjoittanut on siis nähnyt omin karsastavin silmin joitakin SM-sarjaotteluita sekä joukkueiden esityksiä muutamissa muissa yhteyksissä. Tämän lisäksi vaatimaton kontaktiverkkoni mahdollistaa sarjan seuraamisen hieman sivustakin - ja nykyisellään kivasti toimiva tulospalvelu on oiva kaveri.
Joka minua hieman lajin parista tuntee tietänee jonkinasteisen "tilastofetissini". Luvut ja niiden tulkinta tuottaa metatietoa, jota on syytä ainakin jossain määrin hyödyntää ihan päivittäisessä valmennustoiminnassa. Mitä silmä ei näe, sen luvut osoittavat.
Siispä olen kahlannut C1-poikien SM-sarjan tilastoja läpi ja muodostanut niistä omiani. Pyrkimyksenäni nähdä peli tilastofaktojen kautta - suhteiden, korrelaatioiden, keskiarvojen ja kuntopuntareiden avustuksella.
Olen kauden aikana - näkemyksiäni esittäessäni - saanut rakentavaa, joskin kriittistäkin palautetta, näkökulmastani korostaa pelikontrollia kurinalaisen ja harkitun puolustuspelaamisen kautta. Olen esittänyt, että pitkässä juoksussa koko kentän kontrolloivaan puolustuspelaamiseen (sen eri muodoissa) kykenevät joukkueet ovat vahvimpia: sen kautta pystytään hallitsemaan myös vastustajan pelaamista, ollaan vähiten haavoittuvia yksittäisten pelaajien poissaoloille ja omataan vankin pohja myös maalintekopelille (kun suunnanmuutospeli puolustuksesta hyökkäykseen lähtee joukkueen tavoittelemista asetelmista, voidaan hyökkäyspelaaminen toteuttaa suunnitellusti).
On esitetty, ettei tässä tahi B-ikäluokassakaan niinkään ole syytä kiinnittää huomiota tältä osin joukkuetaktiikkaan, vaan käytännön painopiste on useassa joukkueessa yksilötaitojen kehittämisessä. Näin varmasti on, ainakin osaksi. Ja hyvä toki niin. Yksilöiden tasossa olemme isossa kuvassa Ruotsia jäljessä, mutta niin olemme myös kontrolloivassa joukkuepelaamisessa. Oma näkemykseni on, että toimiva joukkuepelaaminen kehittää tehokkaimmin myös yksilöä, sillä kyvykkyys toimia osana viisikkoa valjastaa hyökkäysominaisuudet parhaiten. Lisäksi on syytä muistaa, että huippuyksilö tarvitsee itselleen haasteita ja hyökkäyssuuntaan sen muodostaa vastustajan puolustuspelaaminen. Mikäli huippuyksilö ei kohtaa junioritasoilla laadukasta puolustuspelaamista, muodostuu yksilön dominanssista kupla odottaen puhkeamistaan.
Itse olen pyrkinyt valmentamaan aina siten, että ihminen, yksilö on prosessin keskipisteessä. Mutta sen on tapahduttava joukkuekontekstissa.
Toki salibandy on maalintekopeli ja se elää yksilöistä, jotka ne kihaukset kihauttelee. Siihen tarvitaan huipputasolla korkeatasoista yksilöosaamista ja se kehittyy toistojen, ongelmanratkaisujen sekä tietyn luovan vapauden kautta. Joukkuekontekstissa.
Siksipä (nyt kun vihdoin pieneen väliarvioon tässä sepustuksessa päästään) olen valinnut näkökulmakseni maalintekopelin ja sen onnistumisen. Jonkin näkökulman aineistoni kahlaaminen nimittäin väkisinkin vaatii, muutoin se ei anna lukijalle mitään.
Seuraavassa lyhyet joukkuekohtaiset kommentit käänteisessä sarjataulukkojärjestyksessä:
12. Koovee (1V-OT-10H, 44TM - 91PM, 2P)
Koovee operoi sarjassa materiaalilla ja peli-identiteetillä, jotka eivät yksinkertaisesti mahdollista riittävää tehokkuutta. Neljä tehtyä maalia ottelua kohden on auttamattomasti liian vähän, jotta sarjasijoitus voisi olla korkeampi. Viime kaudella C2-SM-sarja oli luonteeltaan lempeämpi, jolloin Kooveen tie vei paikallisavulla aina pudostuspeleihin saakka. Nyt pudotuspelipaikka tulee jäämään haaveeksi.
Joukkue häviää ottelunsa pääasiassa jo ensimmäisessä erässä, joista sillä ei ole voiton voittoa. Toinen erä tuo ajoittain hieman pirteyttä pelaamiseen, mutta kolmannessa erässä puhti loppuu täysin. Koovee on heikoin niin kotona kuin vieraissa ja on tehnyt neljänneksen maaleistaan yli- tai alivoimalla (suurin osuus koko sarjassa).
Koovee saa keskimäärin vähiten laukauksia maalia kohden (26,3 / ottelu), mutta toisaalta päästää laukauksia maalia kohden viidenneksi vähiten (32,6) eli puolustuspyrkimystä joukkueesta löytyy. Tehottomuus kuitenkin vaivaa, kun yksi tehty maali vaatii lähes seitsemän laukausta maalia kohden (selvästi eniten sarjassa).
Koovee jatkanee muiden kiusaamista yksittäisissä erissä sen mitä pystyy. Jatkoajoille päätyneet ottelut Karhuja ja SSV:tä vastaan sekä vain 3-8-lukeminen tappio Steelersille saattavat enteillä hieman positiivisempaa kevättä.
11. Indians (3V-0T-8H, 61TM - 107PM, 6P)
Indians on allekirjoittaneen ennakko-odotuksiin nähden ollut paikoin pirteähkö hankkiessaan syyskaudelta kolme voittoa. Joukkueen suuri ongelma on puolustuspelaamisessa, sillä joukkue päästää sarjassa eniten laukauksia maalia kohden (41,3 / ott.) ja kun hyökkäyspäässä joukkue saa aikaiseksi keskimäärin 29 laukausta maalia kohden ja tarvitsee 5,2 niistä saadakseen maalin, on yhtälö hankala.
Indians on voittanut 34 pelaamastaan erästä ainoastaan 7 ja omaa Kooveen kanssa saman pulman: ensimmäiset ja kolmannet erät otetaan pahasti pataan. Joukkueen valmius 60 minuutin suoritukseen ei siis ole ollut riittävä, mutta ehkäpä oppirahojen maksaminen tuottaa tulevaisuudessa tulosta.
Ryhmästä löytyy kuitenkin pistemiehiä suhteellisen tasaisesti, vaikkakin Markus Kiiskilä ja Jonas Eklund ovat vastanneet kolmanneksesta joukkueen maaleista. Suureen päästettyjen laukausten määrään nähden maalivahtipeli on toiminut tyydyttävästi, mikä voikin johtaa kevätpuoliskollakin yksittäisiin voittoihin, vaikkapa vieraspeleissä, joissa Indians on ollut kotiotteluitaan vakuuttavampi. Siististi ja pienellä jäähymäärällä (4,5 min/ott) operoiva ryhmä on osa suurta Indians-heimoa ja sitä kautta muodostuu sen pelillinen identiteeti. Nähtäväksi jää riittääkö ensi kaudella rahkeet B-SM-sarjaan saakka.
10. Rangers (3V-0T-8H, 87TM - 97PM, 6P)
Rangers luo sarjassa kolmanneksi eniten laukauksia maali kohden (35,0) ja on niissä suhteellisen tehokas. Mutta, mutta...... Joukkueen puolustuspelaaminen vastaavasti vuotaa, kun päästettyjä laukauksia on Indiansin jälkeen toiseksi eniten (35,5). Rangers aloittaa yleensä ottelut kovaa ja saakin oivan tuloksen ensimmäisistä eristä. Rangersin pelaaminen perustuu tällä hetkellä kuitenkin liiaksi Samu Anderssonin ja Konsta Mäntylän esityksille. Kaksikko on vastannut 40 prosentista joukkueen maaleista, mutta vahvaan liikkeeseen ja kaksinkamppailupelaamiseen perustuva pelitapansa jättää viisikon haavoittuvaksi eikä leveys riittä paikkaamaan sitä.
Neljänneksi eniten maaleja päästäneen joukkueen maalilla on operoinut yhteensä kolme ukkoa. Heidän esityksiinsä pelaaminen ei ole kuitenkaan kompuroinut, sillä kaikkien torjuntatehokkuus on ollut vähintään tyydyttävää tasoa.
Rangers on ollut sarjassa toiseksi heikoin vierasjoukkue, joten kirkkonummelle otettaneen erityisen mielellään kuusi kertaa vieraita. Viime kauden välieräjoukkue jäänee kuitenkin tänä vuonna ilman pudotuspelejä.
9. Classic (4V-1T-6H, 84TM - 87PM, 9P)
Viime kauden pronssimitalistit ovat hyvän alkukauden jälkeen valuneet pikkuhiljaa pudotuspeliviivan alapuolelle, mutta PHSB:n kaataminen ensimmäisen kierroksen päätteeksi luo uskoa tulevaan.
Classicin suurimmat ongelmat ovat ratkaisijoiden niukkuudessa ja syntisen heikoissa kolmansissa erissä. Joukkueella on ollut tällä kaudella ainoastaan 10 maalintekijää - vähiten koko sarjassa - ja kaiken kaikkiaan tamperelaiset elävät ja hengittävät Juho Pietilän, Aaro Helinin ja Antti Suoraniemen tehokkuudesta. Kolmikko on vastannut 61 prosentista joukkueen maaleista eikä takaa näytä juurikaan apuja tulevan. Mikäli tuo kolmikko jaksaa koko kauden on Classicilla täydet saumat pudotuspeleihin, sillä puolustupelaaminen on tilanteisiin nähden kolmanneksi tehokkainta eikä vähiten maalivahti Pietari Jääskeläisen ansiosta. Jääskeläinen on venynyt pallon tielle kymmenessä ottelussa 265 kertaa oivalla torjuntaprosentilla 78,87.
Kolmansista eristä Classic on voittanut ainoastaan kaksi, joten pelisuorituksen kestävyyden kanssa on edelleen työtä tehtävänä. Joukkueen jäätyminen kokonaisuudessaan ratkaisuhetkillä on johtanut muutamaan tiukkaan tappioon.
Kärjen tehojen säilyminen, puolustuksen pitävyys ja ylivoimatehojen löytyminen - siinä avaimia viivan päälle nousemiseen.
8. SB Welhot (5V-0T-6H, 89TM - 117PM, 10P)
Viimeistä viittä ottelua pidettäessä sopivana kuntopuntarina, on SB Welhot sarjan heikoin joukkue: voitto ainoastaan hännänhuippu Kooveestä ja sen jälkeen sarjan kärkipään niistämäksi. On täysin selvää, että Niko Sievolan (5 ottelussa tehot 16+8) loukkaantuminen sekoitti joukkueen pasmat pahanpäiväisesti. Joukkue operoi pääasiassa kahdella ketjulla ja se on 60 minuutin tehokkaaseen sarjaan kovin niukka pohja.
SB Welhot heräsi alkukaudestakin pelaamaan vasta viimeisessä erässä: joukkueen kaikki viisi voittoa ovat tulleet nimenomaan vahvan viimeisene erän ansiosta. Joukkue on jäähyherkkä eikä kaikkein tehokkaimpia omalla ylivoimallaan.
Vahvuutena täytyy kuitenkin mainita vieraspelit, joissa kuopiolaiset ovat olleet sarjan neljänneksi parhaita. Ehkä siksi onkin oivallista, että joukkueella on kuusi reissua tiedossa toisella kierroksella.
SB Welhot on riittävän tehokas hyökkäyspäässä ja kykenee luomaan riittävästi laukaisutilanteita. Akilleen kantapää on kuitenkin puolustuspelaaminen. No, sarjassa eniten päästettyjä maaleja (117) on tietysti selvä merkki siitä, mutta huolestuttavampaa on se, että vastustaja tarvitsee ainoastaan keskimäärin 3,3 laukausta kuopiolaisten maalia kohden saadakseen pallon pömpsykkään. Tämä tietää heikkoa 69,5 prosentin puolustustehokkuutta.
Mikäli puolustuspelaaminen ei toisella kierroksella parane, pusketaan SB Welhojen edelle ohituskaistalta.
7. SSV (5V-1T-5H, 91TM - 88PM, 11P)
SSV on tällä hetkellä tilastojen valossa ehkäpä sarjan mielenkiintoisin joukkue. Kuntopuntarissa joukkue on niukkojen tappioiden myötä valunut keskikastin alapuolelle, mutta joukkueella on nähtävissä kevättä ajatellen eniten tasaista suoritusvoimaa.
Viikingeillä on yhteensä peräti 17 eri maalintekijää tilastoissa. Näistä alkukauden kuumin jyrä oli Toni Rintala, joka ei ole edes pelannut viimeisimmissä peleissä, joten sieltä on odotettavissa vielä suuri panos - onhan hän edelleen ollut mukana 41 prosentissa SSV:n kaikista maaleista. Lisäksi SSV:ltä löytyy seuran B-ringissä mukana olevat Eelis Hynninen (7 maalia 6 ottelussa) ja Tommi Sirkka (4 maalia 7 ottelussa), joiden mukanaollessa joukkue vahvistuu selvästi ja saa jalkeille Steelersin ja Erän jälkeen ehkäpä sarjan tasaisimmat kolme ketjua. Nimittäin nimeltä mainittujen lisäksi ryhmässä on monta maalintekijäprofiiliaan kohottanutta pelaajaa.
Kun vielä sarjan tähän mennessä ainoana merkittävänä pelaajasiirtona joukkueeseen liittyi Justus Lepistö (4 maalia 5 ottelussa), on kasassa yksilöiden valossa tasalaatuisimpia settejä: SSV:n ei pitäisi elää jatkossa ainoastaan Rintalan tehoista. Jos näin käy, on epäonnistuminen selvä.
Paljon voi joukkue siis jatkossa voittaa, mutta vähintään yhtä paljon hävitä.
SSV on ollut sarjassa viidenneksi paras vierasjoukkue ja mikä mielenkiintoisinta vertailtaessa sarjan kahdeksaa kärkijoukkuetta ainoastaan niiden keskinäisten pelien osalta, on SSV siinä vertailussa kolmonen NST:n ja Steelersin jälkeen. Tämä tarkoittaa sitä, että kompurointi on osunut sarjan heikoimpia vastaan. SSV on myös selvästi sarjan toiseksi vähiten jäähyjä ottava joukkue ja omalla ylivoimallaan sarjan tehokkaimpia.
Merkille pantavaa on myös se, että SSV on maalipaikoissaan sarjan toiseksi tehokkain joukkue (28,7 % / 3,5 laukausta maalia varten) ja silti puolustustehokkuudessakin tyydyttävää tasoa (73,4 %).
Suurinpia murheenkryynejä ovat profiilipelaajien ailahtelvaisuus, suurseuraksi yllättävän vähäinen 99-syntyneiden esiintyminen omassa ikäluokassaan sekä maalivahtilotto (neljä jantteria ollut rähmällään tolppien välissä). Maalivahtikaksikko Jaakko Kariniemi - Joni Lehto olisi sarjan parhaimpia, mikäli molemmat saisivat keskittyä erityisesti C-peleihin.
6. Erä (5V-1T-5H, 83TM - 74PM, 11P)
Hallitseva Suomen mestari aloitti kauden lievästi sanottuna takkuillen ja siihen myös reagoitiin. Pelitavassa tavoitellut muutokset sekoittivat hyvässä kunnossa ollutta peruspelaamista merkittävästi, mutta viime aikojen esitykset ovat sitten osoitus helsinkiläisten nousukunnosta: kuntopuntarissa toiseksi paras joukkue.
Erän kivijalka on pelikontrolleineen vaan niin hyvässä kunnossa, ettei notkahdusta voinut edes olettaa pitkäaikaiseksi. Erä on otteluiden lopussa sarjan parhaimpia joukkueita ja hallitsee tapahtumia erityisesti kotiotteluissaan. Lisäksi Erälle tyypilliseen tapaan maalitehot eivät kasaannu yksittäisille pelaajille, vaan ratkaisijoita löytyy jokaisesta koostumuksesta.
Ylivoimassaan Erä on edelleen sarjan vaarallisimpia joukkueita ja puolustuspelissään kontrolloiva (puolustusteho 76,4 %). Erä antaa vähän laukauksia vastustajalleen ja niiden eteen pyrkii tällä kaudella selkeämmin vastuun ottanut Toni Wuorenjuuri, joka ei ole ollut kauden aikana vielä omalla hyvällä tasollaan. Tämä on näkynyt myös joukkueen pistesaaliissa.
Kevättä ajatellen huolestuttavinta Erän kannalta on se, että Top8-joukkueiden keskinäisten pelien vertailussa joukkue jää toiseksi heikoimmaksi. Kärkijoukkueita täytyy kyetä voittamaan jo perussarjan aikana, jotta voidaan alkaa puhua mestaruuden puolustamisesta vakavissaan.
5. FBT Karhut (5V-1T-5H, 105TM - 92PM, 11P)
Porilainen hulluus. Se tekee Karhujen nykykunnon arvioimisen hankalaksi. Joukkue saattaa hävitä jatkoilla Kooveelle ja toisaalta rökittää Welhot 21-10..... Karhut ovat kuin profiilipelaajansa: dynamoja, joissa on arvaamattomuutta - niin positiivista kuin negatiivista.
Selvää on se, että Karhut tulee otteluiden aluissa kovaa: tulos tehdään kahdessa ensimmäisessä erässä. Viimeisessä viidessä ottelussaa joukkue on todentotta ailahdellut, mutta on hävinnyt sarjan kärkikolmikolla ainoastaan yhden tai kahden maalin erolla. Siksi Karhut saattavat hyvänä päivänä voittaa kenet vain..... tai hävitä kenelle vain.
Karhut on (luonnollisesti) sarjan tehokkaimpia kotijoukkueita. Pori on kenelle tahansa vaikea paikka pelata ja pisteet sieltä on syytä laittaa hyvään talteen. Karhuilla on ollut 12 maalintekijää kauden aikana ja tehot ovat jakaantuneet mukaan tasaisesti. Selvä vahvuus. Samaa ei voi sanoa jäähyalttiudesta 10 minuuttia jäähyjä ottelua kohden on auttamottamasti liikaa, vaikka oma YV toimiikin (13 maalia).
Karhut on sarjan tehokkaimpia omissa maalipaikoissaan (28,7 %), mutta rymistely aiheuttaa hämminkiä myös omaan päätyyn. Tosin tässäkin on mielenkiintoinen tilastofakta: joukkue päästää sarjassa toiseksi vähiten laukauksia, mutta vastustaja tarvitsee niistä vain 3,4 tehdäkseen maalin. Maalivahtipelin ei voi siis sanoa onnistuneen.
Karhujen arvaamattomuus tekee siitä ikävän pudotuspelivastustajan. Varsinkin jos porilaiset punnertavat itselleen kotiedun.
4. OLS (7V-0T-4H, 97TM - 76PM, 14P)
Oululaiset saivat syyskaudelle seitsemän kotiottelua ja suoriutuivat niistä tyydysttävästi (4 voittoa, 3 tappiota). Tämä tarkoittaa matkapelejä kevääksi, mutta niiden suhteen joukkueella on syytä olla luottavainen olo, sillä neljästä vieraspelistä Ouluun matkasi kuusi sarjapistettä.
OLS:n ongelmana ovat ottelut kärkijoukkueita vastaan: kahden parhaan vertailussa sijoitus on kuudes ja voitot ovat Karhuista ja ehkäpä yllättäen vieraspelistä Steelersiä vastaan. Muutoin OLS on pelin sisällä tasainen suorittaja: paljon hyökkäyssuunnan tilanteita luova ja oiva viimeistelijä. Joukkue on myös puolustuspelaamisessaan sarjan eliittiä (79,5 %) ja maalivahti Leo Juusola on ollut seitsemässä pelissään vakuuttava.
Tehot vain tahtovat kasaantua kärkipelaajille. Konsta Kallio on tehnyt kaikista OLS:n maaleista kolmanneksen ja yhdessä Eetu Ijäksen kanssa lähes puolet. Loukkaantumisiin ei siinä mielessä ole varaa, mutta verrattuna esimerksik Steelersiin tai NST:en, oululaisilta löytyy kuitenkin enemmän leveyttä maalintekoon (17).
OLS nakuttaa hyvin ylivoimamaaleja, mutta istuu itse turhan paljon (8 minuuttia / ottelu). Joukkue on ainoastaan kahdessa erässä jäänyt erävoittoja: tappioissa PHSB:lle ja NST:lle.
3. PHSB (8V-0T-4H, 97TM - 79PM, 16P)
Sitten tuli joukkue Päijät-Hämeestä. Suomen Chicagosta.
Täytyy myöntää, että edelleen tämä joukkue on se, joka saa minut hyvälle mielelle. Tätä ikäluokkaa jossain määrin seuranneena on riemastuttavaa, kun ehdottomaan kärkeen nousee uusi ryhmä. No, tohtori Tolonen on toki entuudestaan tuttu: pellavapää pehmeine käsineen raakile HePassa. Erityisen iloinen olen, että tohtori löysi näyteikkunan Lahdesta.
PHSB on käytännössä ollut kauden aikana hyvä kaikessa. Kaikki erät hoituvat mukavasti , kotiotteluissa menee lujaa (5 voittoa 6 ottelusta) ja vieraissa tyydyttävästi (6 pistettä 6 ottelusta). Joukkue saa sarjassa aikaiseksi toiseksi eniten laukauksia maalia kohden (35,3 / ottelu ja viimeistelee niistä kivasti (22,9 %). Puolustussuuntaan joukkue on suorastaan mykistävä. Lahtelaiset päästävät suhteellisen paljon laukauksia (34,8 / ottelu), mutta vastustaja tarvitsee peräti 5,3 maalatakseen. Puolustustehokkuus 81,1 % on omalla kymmenluvullaan.
PHSB ei ole parhaimmillaan maalintekokilpailuissa, joihin esim. NST joukkueen pakotti molemmissa voitto-otteluissaan. Lahti pelaa kontrolloidusti eikä mässäile välttämättä maaleilla, joskin niillekin löytyy tekijänsä (17 maalintekijää). Kaksikko Arttu Tolonen ja Joni Puolakka hoitelee tehot tarvittaessa, mutta apuja löytyy siis taustoiltakin.
Lisäksi kun maalilla huhkii huikeaa kautta pelaava Verneri Weckman on PHSB:ltä lupa odottaa oivallista panosta myös kevään tärkeimmissä peleissä.
2. Steelers (9V-0T-2H, 106TM - 70PM, 18P)
Suurin mestarisuosikki on sitä edelleen. Steelersiltä ei löydy heikkouksia nyt kun maalivahtipelikin on ollut aikaisempaa paremmalla tasolla. Joukkue on hävinnyt 34 pelaamastaan erästä ainoastaan 8 ja on vakuuttava niin kotona (4 voittoa, 1 tappio) kuin vieraissa (5 voittoa, 1 tappio).
Kauden ainoat tappiot ovat osuneet kuntopuntarissa viimeiseen viiteen peliin, kun OLS kävi poimimassa pisteet Ouluun ja PHSB voitti hämeenlinnalaiset kotonaan. Steelers on sarjan paras joukkue niin ensimmäisissä kuin viimeisissä erissä, joten paketti pysyy hyvin kasassa täydet 60 minuuttia.
Steelers on yllättäen ollut kuitenkin sarjan tehottomimpia ylivoimalla, mutta joukkue ottaa muutoin SSV:n ohella selvästi vähiten jäähyjä. Joukkue luo ottelun aikana keskimäärin peräti 40,5 laukausta maalia kohden ja päästää laukauksia selvästi vähiten (26,2). Viisikkotason pelaamisessa joukkue on edelleen sarjan paras.
Pientä soraääntä täytyy esittää siitä, että herrat Justus Kainulainen (28), Olli Suonmaa (15), Atte Kurkikangas (15) ja Eetu Korkiamäki (14) ovat vastanneet lähes 70 prosentista joukkueen maaleista - Kainulainen on yksin ollut mukana 40 prosentissa kaikista joukkueen maaleista.
Silti. Steelers on joukkue, joka on keväällä voitettava mieliäkseen kullalle.
1. NST (10V-0T-2H, 135TM - 101PM, 20P)
Sarjakärki on hävinnyt tällä kaudella ainoastaan yhdessä ottelussa kaikki kolme erää. Se tapahtui SSV:lle lokakuussa. Tuo peli oli muutoinkin poikkeuksellinen: se oli ensimmäisen kierroksen ainoa, jossa Joona Rantala ei pelannut.
Tuolloin NST oli yllättäen täysin aseeton. Se kertoo siitä, kuin elintärkeä pelaaja Joona Rantala on joukkueelleen. Samaa hän oli viime kaudella pronssijoukkue Classicissa.
Rantala on ollut mukana joka toisessa joukkueensa 135 maalista. Tutkapari Joonatan Kovanen vähän vajaassa puolessa. Juuso Kekki kolmanneksessa. Sitten tuleekin kärkijoukkueelle kovin suuri hyppäys. Kyseiset kolme herraa ovat nimittäin myös vastanneet konkreettisesti 68 prosentista NST:n kaikista tehdyistä maaleista. Se on selvästi eniten kaikista sarjan joukkueista, kun vertailussa on kolmen tehokkaimman pelaajan tehot.
Ja on kiistatta selvää, että Rantala on tuossa yhtälössä tärkein yksittäinen pelaaja. Huikea lahjakkuus ja junioritähti kertakaikkiaan. Sarjan kiistaston MVP joukkueelleen.
NST on vahva kaikissa kolmessa erässä ja on Top8-vertailussa selvästi niskanpäällä hävittyään ainoastaan SSV:lle (ilman Rantalaa) ja Steelersille. NST laukoo sarjassa toiseksi eniten maalia kohden (36,4 / ottelu) ja tarvitsee vain 3,2 laukausta tehdäkseen maalin. Ylivoimamaaleja joukkue on naputellut eniten: 17.
Mielenkiintoista on se, että joukkue myös päästää paljon laukauksia, vastustajan tarvitessa 4,1 laukausta tehdäkseen maalin.
NST haastaa usein vastustajansa maalintekokilpailuun ja on toki superjunnuillaan siinä vahvoilla. Täytyy kuitenkin todeta, että haavoittuvainen rosteri on kärkijätkien ollessa poissa, mutta eittämättä tuon eteen tehdään joukkueessa jatkuvasti työtä.
Niin ja NST:n onni on se, että seuran A-juniorit kompuroivat SM-sarjassaan. Näin Rantala on enemmän käytössä.
*****
Millaisista asetelmista sitten tullaan lähtemään SM-pudotuspeleihin?
Paljon ehtii tietysti tapahtua, mutta uskallan veikata, että pudotuspelijoukkueita ovat luonnollisesti NST, Steelers, PHSB ja OLS.
Näiden lisäksi suoran pudotuspelipaikan ottavat Erä ja SSV. Karhut ja Classic mittaavat alueellisista sarjoista tulevien joukkueiden vireen ennen etenemistään SM-puolivälieriin.
Tämä veikkaus periaatteella "lyhyestä virsi kaunis", sillä tälle jorinalle alkoi kertyä puuduttavan paljon mittaa.
Palataan kevään asetelmiin ehkäpä myöhemmin-
- Jorgos
