maanantai 23. maaliskuuta 2015

C1SM: Syynissä puolivälieräparit

Viime keväänä juhli Erä. Entä kuluvana?
(Kuva: Vesa Antervo)

"Toisilla jo loppui, meillä vasta alkaa" julistaa herraslajin pääsarjaedustajan tienvarsimainos jossain päin Hämeen teollisuuskaupunkia. Herkkä viesti naapuriin ja ehkä hieman kauemmaskin. Henki on kuitenkin selvä: tää on kevättä, nää on pudotuspelejä!

Parhaat jatkaa, näinhän pitkän sarjan kiistaton lopputulema kuuluu. Tämä pätee myös salibandyn C1-poikien SM-sarjaan. Mitalinkiiltoista paikkaa Auringosta tavoittelee kahdeksan Suomen parasta joukkuetta ikäluokassaan; muilla tuo paikka ei tule arvometalleista, vaan aikaisesta kesälomasta ja rantakel- ..... eikun, sori.... No lämpimiä ajatuksia teilekin.

C1SM-sarjan puolivälierät alkavat tulevana viikonloppuna (runkopelipäivä avaukselle on 29.3.) ja välieräjoukkueet ovat selvillä viimeistään pääsiäispäivänä 5. huhtikuuta. Välierät ajoittuvat tiiviseen 11.-14.4. väliseen ajanjaksoon ja finaalit saadaan käyntiin 18.4. Ikäluokan mestari on selvillä viimeistään 21. huhtikuuta.

1999-syntyneet pojat ovat viimeistä kevättä omana ikäluokkanaan, kun tuleva kausi tekee heistä nuorempaa B-ikäluokkaa ja muutoksia on luvassa rutkasti. Siksi tällä keväällä on aivan erityistä merkitystä.

*****

Kahdeksan pudotuspelijoukkueen ryhmä täydennettiin menneenä viikonloppuna pudotuspelikarsintojen muodossa. SM-runkosarjan kahdeksanneksi sijoittunut Karhut lunasti paikkansa myös isoihin peleihin voittamalla LoSB:n selvin 14-3-lukemin. Runkosarjan seitsemänneksi sijoittuneen PHSB:n mollivoittoinen kevätkausi päättyi karsintatappioon Turun Palloseuralle lukemin 4-6. TPS toisti siis viime keväisen temppunsa ja nousi alueellisista sarjoista SM-pudotuspeleihin.

Lappeenranta, Hämeenlinna, Tampere, Helsinki (x 2), Oulu, Turku ja Pori. Näillä keskimääräistä isommilla kirkoilla pelataan kevään isoja pelejä. Kun muilla ne jo loppui.

*****

Kahdeksan joukkueen selvittyä suoritettiin juhlallinen puolivälieräparien valintakierros, jonka aloitti runkosarjan voittanut NST. Seuraavassa silmäys muodostuneisiin tanssipareihin.


NST, Lappeenranta (1.) - TPS, Turku (alue)

Ensimmäisenä valikoitsemaan päässeet eteläkarjalalaiset nappasivat vastustajakseen alueellisia sarjoja kauden aikana tahkonneen turkulaisen Palloseuran.

NST tykitti runkosarjan palttiarallaa 11 tehdyn maalin ottelukohtaisella keskiarvolla ja vaikka omissa soi vastaavasti 8,5 maalin verran, ovat lappeenrantalaiset puolivälieräsarjansa ehdoton suosikki. Kun SM-sarjastakaan ei ole tahtonut löytyä Kovanen-Rantala-Kekki -yhdistelmän pysäyttäjää, ei Goljatille löydy Daavidia alueellisistakaan. Ei edes Turusta.

TPS tahkosi tappioitta koko alueellisen sarjakautensa, pudotuspelikarsintoja myöten. Hatunnoston arvoista, että ryhmä kykenee toista kautta peräkkäin pitämään käyränsä nousevana aina SM-pudotuspeleihin saakka. Johannes Illi ja Mikko Ylönen johtavat orkesteria, jonka paikka olisi ollut jo runkokaudella SM-sarjassa, väitän.

Nyt tie nousee kuitenkin pystyyn ja TPS:n kausi päättyy kotikaukalossa 4. huhtikuuta.

NST välieriin voitoin 2-0.

Kauden aikaisemmat kohtaamiset: 
-

Parhaat pistemiehet aikaisemmissa kohtaamisissa: 
-

Maalivahdit aikaisemmissa kohtaamisissa: 
-


Steelers, Hämeenlinna (2.) - Karhut, Pori (8.)

Kolmen tappio-ottelullisen "kriisin" kokenut Steelers poimi jäljellä olevista joukkueista odotetusti vastaansa Karhut. Joukkueet eivät vuodenvaihteen jälkeen kohdanneet kertaakaan, vaan runkosarjan mittelöt ajoittuvat syys- ja joulukuulle. Keskinäiset ottelut eivät olleet mitenkään läpihuutojuttuja, vaikka Steelers molemmista voiton kuittasikin. Tällä hetkellä Steelers on haavoittuvaisimmillaan ja Karhut vaikeasti ennakoitava joukkue. Sarjasta siis luvassa kuuma.

Steelers painii yllättäen tehottomuuden kanssa, kun Justus Kainulainen on sivussa. Takaa on tullut suhteellisen vähän ratkaisijoita. Tilannetta auttaa kuitenkin C2SM-runkosarjan pistepörssin voittaneen Jose Takalan mukanaolo, kun Steelersin tie C2SM-sarjassa päättyi runkosarjaan. Näyttäytyykö ikäluokkalegenda Erkka Seppälä kauden tärkeimmissä peleissä salibandykaukaloissa? Onko kaverista riittävästi apua Kainulaisen suurien saappaiden täyttämisessä? Karhuja vastaan runkosarjassa Steelersin paras pistemies oli Eetu Korkiamäki, jonka ominaisuudet sopivatkin Karhujen fyysistä peliä vastaan mainioisti. Nyt tarvitaan kevään tekoja sieltäkin suunnasta.

Karhujen kevätkausi oli vaikea eikä peli ollut uomissaan vuodenvaihteen jälkeen käytännössä kuin hetkittäin. Porilaiset ovat hurmosjoukkue, joka perinteisesti on vahvimmillaan kotonaan. Varsinkin silloin, kun panokset ovat kovimmillaan. Hurmos kostautuu kuitenkin vielä kovin usein ylilyönteinä ja pallollisen pelaamisen hajoamisena. Fakta on kuitenkin se, että haastaakseen Steelersin Karhujen tulee valjastaa parhaat avunsa ja horjuttaa hämeenlinnalaisia järkevällä fyysisellä pelillä. Nappipeliä kaivataan myös veräjänvartia Niklas Nordlundilta.

Sarjasta ei tule maalivahdeille helppoa, joten sankarin viittaa olisi sinne suunnalle tarjolla. Steelers pitää kuitenkin kotietunsa.

Steelers välieriin voitoin 2-1.

Kauden aikaisemmat kohtaamiset: 
26.9. / Karhut - Steelers   9 - 10
14.12. / Steelers - Karhut   9 - 6

Parhaat pistemiehet aikaisemmissa kohtaamisissa:
Eemeli Akola (Karhut)        2 + 6 = 8
Eetu Korkiamäki (Steelers) 5 + 2 = 7
Aaro Ollikainen (Karhut)    4 + 3 = 7
Juho Kähkönen (Steelers)  2 + 3 = 5
Petteri Santi (Karhut)         3 + 1 = 4
Jose Takala (Steelers)        3 + 1 = 4

Maalivahdit aikaisemmissa kohtaamisissa:
Ilari Kaurtola (Steelers)        60 min, 22/28, 78,6 %
Niklas Nordlund (Karhut)  120 min, 45/64, 70,3 %
Joel Häkkinen (Steelers)       60 min, 13/22, 59,1 %


Classic, Tampere (3.) - SSV, Helsinki (6.)

Kevätkauden tuloksellisesti kovin joukkue, Classic, hinasi itsensä aina runkosarjan kolmanneksi saakka ja pääsi näinollen valitsemaan OLS:n ja SSV:n väliltä. Sormi osoitti Helsinkiin.

Classic päätti runkosarjan 10 ottelun tappiottomaan putkeen, jo kesälomansa aloittaneen Rangersin ollessa ainoa joukkue, jota tamperelaiset eivät kauden aikana kyenneet voittamaan. Väitän, että Classicissa nähtiin kauden aikana merkittävin pelillinen kasvutarina: tasoaan nostivat niin yksilöt kuin joukkepelaaminen tähtipelaajien kannatellessa sopivasti koko pakettia. Riittävä tulivoima ja voittoja torjuva maalivahti ovat oiva yhdistelmä kevättä ajatellen. Suurimman kysymysmerkin asettaa BSM-sarjan pudotuspelit: kuinka pitkälle etenevät niin Classicin B kuin Urbansin B ja millaisella käyttöasteella saman seuran B tarvitsee C1-pelaajia? Pelipäivät eivät mene lähtökohtaisesti päällekäin, mutta näkyykö ottelutahti ja rasitus, mikäli molempia pelaa?

SSV ei paljoa kalpene Classicille kevään kasvutarinana. Jo alkukauden tähdenlennoksi tuomittu joukkue ryhdistäytyi tärkeimmällä hetkellä ja poimi itselleen suoran pudostuspelipaikan. Ja kyseisiin geimeihin helsinkiläiset lähtevät pudotuspelijoukkueista pisimmässä voittoputkessa (6), jos TPS:n alueelliset ottelut jätetään huomioimatta eri kastin mittelöinä. Viikingeissä näyttäytyi ennen kaikkea entistä vahvempi joukkueelle pelaamisen henki, joka kerrytti mustelman ja sarjapisteen jos toisenkin. SSV:n täytyy kuitenkin katsoa olevan sarjassa haastajan asemassa jo joukkueiden kauden aikaisempien kohtaamisten perusteella. Mutta tässä suhteessa joukkue on enemmän kuin yllätysvalmis. SSV:n B:n eteneminen pudostuspeleissään vaikuttaa myös C1:n peleihin siinä missä Classicin vastaava. Joskin siitä en usko ratkaisua sarjaan löytyvän.

Puolivälierien SE pari joukkueiden kevätkunnon johdosta sekä pelaajamateriaalien "playoffs-henkisyyden" ansiosta. Erittäin vaikeasti ennustettavissa oleva sarja, mutta arvion voi toki heittää: Classicilla kotiedun ja maalivahtipelin verran etumatkaa.

Classic välieriin voitoin 2-1.

Kauden aikaisemmat kohtaamiset:
25.10. / SSV - Classic   8 - 9
25.1. / Classic - SSV     9 - 5

Parhaat pistemiehet aikaisemmissa kohtaamisissa:
Juho Pietilä (Classic)          5 + 3 = 8
Antti Suoraniemi (Classic)  4 + 4 = 8
Toni Rintala (SSV)             5 + 2 = 7
Tommi Sirkka (SSV)          2 + 2 = 4
Sebastian Ståhlberg (SSV)  2 + 1 = 3

Maalivahdit aikaisemmissa kohtaamisissa:
Jani Lehto (SSV)                     36 min, 17/20, 85,0 %
Pietari Jääskeläinen (Classic)  120 min, 48/61, 78,7 %
Elmeri Seistola (SSV)               21 min, 15/20, 75,0 %
Jaakko Kariniemi (SSV)           59 min, 10/19, 52,6 %



Tapanilan Erä, Helsinki (4.) - OLS, Oulu (5.)

Runkosarjan nelonen Erä sai sitä, mitä muilta jäi jäljelle: matkan Ouluun.

Erä porskutti marraskuun puolesta välistä lähtien suhteellisen tasaisesti. Organisoidusti ja kurinlaisesti. The Return of the Clone Army. Hallitseva Suomen mestari näytti, että se kykenee puolustautumaan ja, noh, puolustamaan. Maalilla Toni Wuorenjuuri sai pikkuhiljaa pelistään kiinni, maalintekoon löytyi tuttua tasaisuutta ja kaikki alkoi olla mallillaan. Mutta mutkansa ne ovat tiellä mestaruuden uusimiseen. Tänä keväänä jyrkemmät kuin vuosi sitten. Kauden aikana Erä nappasi NST:ltä ainoastaan pisteen, Steelersiltä ei sitäkään ja Classicilta pisteen. Suuret voitot uupuvat plakkarista, jotta valideettia kultakevääseen olisi riittävästi.

OLS piti pintansa jopa runkosarjan kolmantena aivan viime metreille saakka. Reissuihin rutinoitunut joukkue esitti pirteää, hyökkäysmyönteistä peliä koko kauden. Syömähampaat löytyvät ja veskareita (ainakin) kolme kipaletta, jotka veräjälle voi heittää lähes tilanteessa kuin tilanteessa. Riittääkö oman pään puolustuspelaaminen onkin sitten jo toinen kysymys.

Pitkän matkan veteraanit Oulusta käyvät vieraisilla ja pitävät oman kotipelinsä.

OLS välieriin voitoin 2-0.

Kauden aikaisemmat kohtaamiset:
4.10. / OLS - Erä   7 - 5
10.1. / Erä - OLS   8 - 6

Parhaat pistemiehet aikaisemmissa kohtaamisissa:
Konsta Kallio (OLS)  4 + 2 = 6
Konsta Kupela (Erä)  1 + 5 = 6
Lauri Laine (Erä)        3 + 1 = 4
Eetu Ijäs (OLS)         2 + 2 = 4
Anton Saksa (Erä)     2 + 1 = 3


Maalivahdit aikaisemmissa kohtaamisissa:
Jani Alasirniö (OLS)         43 min, 22/27, 81,5 %
Toni Wuorenjuuri (Erä)   120 min, 46/59, 77,9 %
Ismo Ahonen (OLS)          75 min, 25/33, 75,8 %

*****

Näillä piirroilla välieriä tahkottaisiin pareilla NST-OLS ja Steelers-Classic. Mutta kuten aina, kaiken tämän suola on se, että kaikki ei mene niin kuin jorisen. Ja niin on hyvä.

Toivotan kaikille tasapuolisesti tsemppiä alkaviin pudotuspeleihin. Nähdään halleilla!

(Salibandy)ihmisen parasta aikaa!

- Jorgos

 P.S. Vaikuttakaa sarjakauden parhammiston valintaan klikkaamalla tästä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti