sunnuntai 1. kesäkuuta 2014

Kesä

Kesäkuun ensimmäinen päivä. Vuorokausi lukuvuoden 2013-2014 viimeisestä koulupäivästä. Ihana vapauden tuulahdus sivelee kesälomalaisen kasvoja.

Rusketusraitoja, jäätelöä, tarpeettomia talviturkkeja ja nopeita laseja. Kesän aineksia.

Kaiken tuon ohella kesä on myös kauteen valmistavan harjoittelujakson aikaa. Sen tärkeyttä ei voi liikaa korostaa: "talvilajien" kivijalka valetaan silloin. Fyysinen ja henkinen valmius kauden alkaessa on erityisesti salibandyn pelaajien osalta avainasemassa jo aikaisten SM-karsintojen johdosta. Elokuun loppu tulee kovin nopeasti.

Siksipä kesäilyyn tulisi mahtua muutamia viikkotunteja myös harjoittelua. On pitkälti juniorista itsestään kiinni miten hän tämän sisäistää. Joukkuelajit ovat armottomia. Asenteellisesti heikoimmat lenkit vaikuttavat koko joukkueen kokonaisvalmiuteen.

*****

Omat kuvioni ensi kauden osalta valmistuivat jo tovi sitten. Tavoitteeni on uudistua valmentajana ja erikoistua ainakin toviksi itselleni läheisimmän pelipaikan valmennustehtäviin.

Toimin kaudella 2014-2015 Lohjan Salibandyssa niin B-poikien kuin C99 Akatemian maalivahtivalmentajana.

Näiden joukkueiden treeniringissä on 7-9 maalivahtia, joiden kanssa rakennetaan yhteistyö yksilön lähtökohdista käsin. Jokainen on maalivahtina omanlaisensa. Ominaislaatuisuuden jalostus tapahtuu yksilön oivalluksista ja tuntemuksista käsin. Siksi kaiken A ja O on maalivahtiyksilön oma vastaanottavaisuus ja motivaatio. Sille rakentuvat huippusuoritukset.

LoSB:n B-pojat koostuu kahdesta joukkueesta, I- ja II-ryhmistä. Pelaajia on riittävä määrä terveeseen sisäiseen kilpailuun pelipaikoista ja ryhmissä on laadukkuutta myös tuloksellisesti hyviin tuloksiin. Ennen kaikkea B-rinki mahdollistaa toimivine taustaryhmineen kehittymisen yksilötasolla. Kasvattajaseurahan tässä ollaan. B:n ykkösyhmä olisi upeaa nähdä jopa ensi kaudella SM-sarjassa. Itse en pidä sitä millään muotoa mahdottomana.

C99 Akatemia lähtee sekin ensi kauteen uusin tuulahduksin. SM-sarjapaikan uusiminen on edelleen ensimmäisenä tavoitteena ja se on yhä täysin realistinen tavoite, kunhan kaikki osaset loksahtelevat kohdilleen oikea-aikaisesti. Ringin kapeus tuottaa omat haasteensa. Samoin kuin tietysti uuteen valmennuskulttuuriin samaistuminen.

*****

On suuri ilo olla mukana siis yhteensä kolmen joukkueen (B I, B II ja 99 Akatemia) arkipäivässä. Oma roolini ja osuuteni muokkautuu suhteessa kahteen seikkaan: valmennustiimin toiveisiin ja maalivahtien vastaanottavaisuuteen. Niiden pohjalta opettelen minulle uutta roolia ja toivottavasti tiiviin ja toimivan yhteistyön kautta pystymme rakentamaan kyseisiin joukkueisiin maalivahtivalmennuskulttuurin, joka palvelee parhaalla mahdollisella tavalla kokonaisuutta ja yksilöitä sen sisällä.

Siinä missä muunkin joukkueen, on maalivahtien oltava fyysisesti riittävän hyvässä kunnossa jo kauden alkaessa. Takana on ne ajat, jolloin maaliin uhrattiin raskaimmin puuskuttavat kaverit. Nykymaalivahdilta edellytetään äärimmäisen monipuolista fyysistä kykyisyyttä, henkistä vahvuutta, rohkeutta ja intohimoa. Halua pelata joka ikinen joukkueen peliminuutti ja näyttää se jokaisessa harjoituksessa.

Toivottavasti kykenen olemaan tässä maalivahtien - ja tietysi koko joukkueen - tukena.

*****

Kesä saattaa tuottaa kirjoituksia enemmänkin, ehkä.

Olen yrittänyt olla hereillä erityisesti minulle tällä hetkellä tutumman 99-ikäluokan pelaajaliikenteestä, joten saattaa olla, että loppukesästä uskaltautuisin hieman ennakoimaan kautta 2014-2015.

Olen tunnetusti pätevä ennustamaan.

Kattellaan.

- Jorgos

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti