perjantai 13. kesäkuuta 2014

B-poikien karsintalohkot 2014-2015, 1. vaihe

Tulevana kautena toinen olemuksestani nauttiva joukkue on Lohjan Salibandyn B-pojat. Kyseisen joukkueen ykkösryhmä osallistuu 99-poikien tavoin ikäluokkansa SM-karsintoihin.

B:n karsintalohkoja silmäillessä on vaikea tehdä syvällisempiä johtopäätöksiä jo siitäkin syystä, etten kyseistä ikäluokkaa tiedosta vielä riittävän hyvin (joitain yksilöitä lukuunottamatta). Lisäksi ennakoinnista tehnee aina B:n osalta vaikeaa se, että lähes kaikki joukkueet ovat jossain määrin "uusia" kahden ikäluokan lyödessä hynttyyt yhteen. Kaudella 2014-2015 B-vuorossa ovat vuosina 1997 ja 1998 syntyneet pojat - höystettynä ainakin 1999-ikäluokan huippunimillä.

LoSB:n B-poikien ykkösryhmä on äärimmäisen lupaava näinkin pienelle markkina-alueelle. Kyseessä on uusi joukkue peräti sanan varsinaisessa merkityksessä, kun yhdessä pelanneita pienryhmiä hitsataan uudeksi kokonaisuudeksi.

B on ikäluokkana jo sellainen, että isot jyräävät. Suurseurat imevät vaikutusalueeltaan lahjakkaimmat yksilöt ja jalostavat niistä huippuorganisaatioissa lajin tulevia valioita. On siis perusteltua odottaa, että kauden 2014-2015 B-poikien SM-sarja koostuu lähinnä harrastajamäärältään ja markkina-alueeltaan suurimmista seuroista.

Tässä yhtälössä seuroille kuten LoSB jää positiivisen yllättäjän rooli. Juuri meidän kaltaiset ryhmät tekevät tästä kaikesta urheilullisesti mielekästä. Mikä onkaan sen hienompaa kuin raivata tiensä SM-sarjaan isojen edestä!

Tämä on LoSB:n B-poikien ykkösryhmän kiistaton tavoite.

Luvassa on laadukkaat karsinnat, joiden kautta selviää sarjataso, jossa LoSB:n B-poikien uudenuutukainen ykkösryhmä kehittää niin omaa joukkueidentiteettiään kuin yksilöitään.

On se sitten SM-sarja tai Etelä-Suomen Eliittisarja, luvassa on joka tapauksessa herkullinen, intensiivinen ja väitän, että seuran B-junioritasolla pitkään aikaan kausi, joka nostattaa leukoja ylpeyden merkiksi.

B-poikien SM-karsintalohkot, 1. vaihe 23.-24.8.2014

Suluissa kauden 2013-2014 mahdollinen B-poikien runkosarjasijoitus ja/tai vastaava C1-poikien sijoitus.

Lohko A
AC HaKi, Vantaa
OLS, Oulu (B6, C4)
PHSB, Lahti
PSS, Porvoo
Sheriffs, Kaarina

Lohko B
Happee, Jyväskylä (B8)
Josba Akatemia, Joensuu (B4, C7)
LoSB, Lohja
Voima, Imatra (C9)

Lohko C
Josbaleba, Joensuu
Nokian KrP, Nokia (B11)
SB Naantali, Naantali
Tiikerit, Vantaa

Lohko D
HU-46, Hollola (B9)
FBC Turku, Turku
SB Heinola, Heinola
Steelers, Hämeenlinna (C12)

Lohko E
Merikoski SBT, Oulu
SB Welhot, Kuopio
TPS, Turku (B7, C1)
VehVe, Kuopio

Lohko F
Koovee, Tampere
Loviisan Tor, Loviisa
Oilers, Espoo (B5)
SC Urbans, Janakkala

Lohko G
Classic, Tampere (B2, C6)
M-Team, Helsinki
SB Somero, Somero
SB Vaasa, Vaasa

Lohko H
Blackbirds, Kerava (C3)
Ilves, Tampere
Indians, Espoo (B10, C8)
Jokerit, Helsinki

Lohko I
FBT Karhut, Pori (C10)
PirPi, Pirkkala
SSV, Helsinki (C5)
Steelers II, Hämeenlinna

Lohko J
Erä Sininen, Helsinki (B12)
OLS II, Oulu
SB Welhot Fl., Kuopio
SPV, Seinäjoki

Lohko K
AC HaKi Akatemia, Vantaa
Erä, Helsinki (B1, C2)
Koovee II, Tampere
RSS Panthers, Riihimäki

Lohko L
FoSu, Forssa (C11)
O2JKL, Jyväskylä
Rangers, Kirkkonummi (B3)
TPS II, Turku

"Vierekkäisten" lohkojen (esim. A+B) ykköset pelaavat karsintojen ensimmäisessä vaiheessa keskinäisen ottelun, jonka voittaja etenee SM-sarjaan. Lohkojen kakkoset ja hävinneet ykköset karsintojen toiseen vaiheeseen, joka on 30.-31.8.2014.

- Jorgos

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti