Julkaistu alkuperäisessä muodossaan 9.10.2013
*****
Junioriurheilu on perusta kaikkien lajien elinvoimaisuudelle, kehittymiselle ja lopulta menestykselle. Ennen kaikkea se on kuitenkin lasten ja nuorten temmellyskenttä, jolla nauttia liikunnasta, kilpailusta ja yhdessäolosta. Lisäksi se tietysti mahdollistaa oman osaamisen kehittämisen niin perusliikuntataitojen kuin lajin syvimpien nyanssien osalta, sosiaalisista taidoista puhumattakaan.
Suuria asioita, eväitä elämään. Saman tarjoaa monen monituiselle lapselle ja nuorelle myös harrasteet muilla saroilla: musiikissa, kuvataiteissa, kirjallisuudessa....
Junioriurheilusta tässä yhteydessä puhuttaessa kivijalkana kaikelle edellä kuvatulle on seuran, joukkueen tai harjoitusryhmän soveltuminen juniorin harrastetarpeisiin olkoon se sitten laji-iloa ilman sen suurempia kilpailullisia tavoitteita tai sitten vastaavanlaista nautintoa korkeammilla joukkueen ja/tai henkilökohtaisilla tavoitteilla. Viimemainittu tarkoittaa pitkälti myös mukavuusaluleelta poistumista, omaa panostusta ja sisäistä motivaatiota.
Edellisen kappaleen voi tiivistää myös näin: kivijalan muodostavat aikuiset harrastuksen tukena, mahdollistajina ja ohjaajina. Oikeassa suhteessa kannustusta ja persiille potkimista peilautuen tavoitteenasetteluun, jossa painavin sana on juniorilla niin yksilönä kuin osana joukkuetta.
Siksipä juniorivalmentaminen on taitolaji, jossa on suhteellisen helppoa olla harrastuksen mahdollistaja, mutta vaikeaa olla "pitkälle näkevä", "lähelle panostava" kehittäjä.
Juniorivalmentajat ovat vaikkapa palloilulajeissa mukana erilaisista lähtökohdista. Osalla on omaa lajitaustaa, jopa pidempää sellaista, osalla taasen sitä ei ole laisinkaan. Useimmiten heille on kuitenkin yhteistä se, että he ovat jossain vaiheessa hypänneet COACH-nuttuun oman jälkikasvun harrastuksen mukana. On niitäkin, jotka ovat juniorivalmennushommissa ilman verisiteitä. Rotunsa sekin.
Oli lajitaustat tai sukulaissuhteet sitten millaiset tahansa niin sillä ei ole juurikaan tekemistä sen kanssa oletko onnistunut juniorivalmentaja. Siihen on kaikilla yhtälaiset mahdollisuudet, mutta vaatii oman näkemykseni mukaan muutaman peruspilarin, jotka on myös mahdollisuus hankkia ja rakentaa:
HALU OPPIA: juniorivalmentajan tulisi omata motivaatio kehittää omaa tietopankkiaan valmentamisesta niin lajin, fysiikan kuin henkisen puolen osalta. Tuon tiedon soveltaminen oman joukkueen tarpeisiin sekä kriittinenkin tiedonkäsittely ovat avainasemassa oppien viemiselle käytäntöön. Valmentaja on malli junioreille asenteesta uuden oppimista kohtaan; siitähän harjoittelussa on pääosin kysymys. Osa tuota taitoa on myös osata arvioida omaa suoriutumista uuden asian opettamisessa tai treenien rakenteellisessa suunnittelussa ja ohjaamisessa, myöntää ja nauraa omille virheille kyseisissä tilanteissa ja kehittää omaa toimintaa niiden pohjalta.
Valmentaja on opettaja.
KYKY YMMÄRTÄÄ: lapsen ja nuoren elämässä on rutkasti enemmänkin kuin treenitunnit. Joskus harjoituksissa ei juniori saa itsestään irti fyysisesti tai tarkkaavuuden osalta sataprosenttista suoritusta kovasta yrityksestä ja palosta huolimatta. Kykyä ymmärtää on tällöin osata huomioida tämä treenien läpiviemisessä ja luotossa siihen, että pitkässä juoksussa motivoitunut lapsi ta nuori suorittaa joka tapauksessa nousevan kehityskäyrän mukaisesti. Huonot päivät on valmentajillakin. Kykyä ymmärtää on kuitenkin myös se, että valmentaja tuntee juniorien kyvyt, optimin suoritustason ja luonteenpiirteet siinä määrin, että pystyy tarvittaessa vaatimaan ja herättelemään treeniasennetta. Kaikkea muuta kuin helppo tehtävä. Olennaisinta tällöin on keskinäinen vuorovaikutus silloin kun hommat luistavat ja silloin kun tuo luisto on huonompi. Näin on väistämätöntä, että osapuolet oppivat tuntemaan toisiaan positiivisten hetkien kautta, jolloin heikommat hetket on helpompi käsitellä.
Valmentaja on kasvattaja.
TAITO OLLA LÄSNÄ: juniorivalmentaminen edellyttää taitoa olla osa aikuisvähemmistöä yhteisössä, jossa enemmistön muodostaa joukko lapsia tai nuoria. Treeni- ja peliarjessa ja sen ulkopuolella pitäisi pystyä kohtaamaan juniorit yksilötasolla, juttelemaan myös niitä näitä ja olemaan sitäkin kautta juniorin elämässä merkityksellinen aikuinen. Joukkuekokonaisuuden hallitseminen vaatii ryhmänhallintataitoja, joiden pohjana ovat pitkälti valmentajan omaan persoonaan liittyvät tekijät. Oli oma toimintamalli sitten mikä tahansa, on keskinäisen arvostuksen oltava kunnossa. Valmentajalla tulee aina olla pestiin liittyvä viimeinen sana käytössään, mutta sen käyttäminen mielivaltaisesti ei ole rakentavaa. Erinomainen valmentaja osaa olla myös kusipää, mutta se ei saa olla juniorivalmennuksessa dominoiva toimintamalli, huteran aikuisauktoriteetin kuvajainen, vaan perusteltuun, vaatimustasoon nojaava erikoistyökalu. Ja reilu kusipäähän on ihan helmi valmentaja.
Valmentaja on ihminen.
*****
Näiden asioiden kanssa valmentaja huomaa painiskelevansa vähän väliä. Suvantovaiheiden voittaminen ja onnistumiset joukkuearjessa niin ryhmänä kuin yksilöinä ovat kuitenkin koko työn suola, joka motivoi kehittymään ja kehittämään, nauttimaan ja iloitsemaan.
Yhdessä.
Valmentajan panostus ja intohimo ansaitsevat joukkueen tuen.
Joukkue on voimavara myös valmentajalle.
- Jorgos
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti