perjantai 5. syyskuuta 2014

Salibandyn B-C-junioreiden SM-sarjajoukkueet

Salibandyn junioreiden SM-karsinnat saatiin päätökseen ja korkeinta sarjaa pelaavat joukkueet ovat sen myötä selvillä. Karsintalohkoja ja -järjestelmää leimasi epäsuhtaisuus erityisesti B-poikien karsinnoissa, mutta samaisia piirteitä oli myös C1-poikien karsinnoissa. Osassa ensimmäisen vaiheen lohkoja suoran sarjalaisen kulku oli paraatimarssia, vaikkei ryhmä välttämättä koko ikäluokan vertailussa olisikaan kiistatonta kärkikastia. Toisen vaiheen lohkoissa ja ottelupareissa olikin sitten huomattavan paljon enemmän kilpailullista vääristymää, kun samoihin karkeloihin ajautui useampi potentiaalinen ikäluokan "top 12 -joukkue", ja toisaalta jotkin kakkosvaiheen lohkot olivat suorastaan hyttyssarjoja.

No, lopputulema on kuitenkin kiistaton ja suurin osa SM-sarjojen joukkueista ovat myös tasollisesti paikkansa ansainneet. Karsintavääristymää korjaa kuitenkin alueellisten sarjojen "takaportti" SM-pudotuspelikarsintoihin. Mielenkiintoista on nähdä, mitkä jengit sieltä pääsevät havittelamaan paikkaa Auringosta - ja mitkä joukkueet ovat SM-sarjasta tällöin liipaisimella.

B-poikien SM-sarjan muodostavat seuraavat joukkueet:

Classic, Tampere
Erä Edustus, Helsinki
HU-46, Hollola
Josba Akatemia, Joensuu
Koovee, Tampere
Merikoski SBT, Oulu
OLS II, Oulu
SC Urbans, Janakkala
SPV, Seinäjoki
SSV, Helsinki
Tiikerit, Vantaa
TPS, Turku

Isojen juniorisalibandymahtien lisäksi sarjaan tiensä raivasivat myös sellaisia joukkueita kuin Janakkalan SC Urbans, KaiHU-46set ja yllättäen OLS:n kakkosjoukkue. Mieltä lämmittää myös Peliveljien löytyminen sarjasta! Mestaruutta tarjolla Helsinkiin, Turkuun tai Tampereelle.

C1-poikien SM-sarjaa pelaavat:

Classic, Tampere
Erä Edustus, Helsinki
FBT Karhut, Pori
Indians Edustus, Espoo
Koovee, Tampere
NST, Lappeenranta
OLS, Oulu
PHSB, Lahti
Rangers, Kirkkonummi
SB Welhot, Kuopio
SSV, Helsinki
Steelers, Hämeenlinna

Ehkäpä Indians vaihdettuna Turun Palloseuraan, niin ikäluokan priima olisi kasassa. Kova ja tasainenkin sarja odotettavissa. Viime kauden finalistit Erä ja Steelers joutuvat nekin pistämään parastaan, mutta ovat kuitenkin suurimmat suosikit tälläkin kertaa. Tänä vuonna pudotuspeleihin tuskin kiilataan alueellisista sarjoista.

C2-poikien SM-sarjajoukkueet:

Erä Edustus, Helsinki
FBC Turku, Turku
GrIFK, Kauniainen
Ilves, Tampere
Koovee, Tampere
Nokian KrP, Nokia
Oilers, Espoo
Oilers NG, Espoo
PHSB, Lahti
RSS Panthers, Riihimäki
SB Vaasa, Vaasa
SPV, Seinäjoki
SSV Reds, Helsinki
Steelers, Hämeenlinna
Tiikerit, Vantaa
TPS, Turku

Tästä onkin sitten vaikeampi sanoa mitään, kun en ikäluokkaa tunne... Granilla oli hyvä 00-painotteinen ryhmä viime kauden 99-sarjassa, joten sieltä voi odottaa mukavia otteita. Isot junioriseurat tietysti aina kovia. Ja hyvä Peliveljet!

C-tyttöjen SM-sarjassa pelaavat:

Erä, Helsinki
Indians, Espoo
LeBa-96, Kontiolahti
Loisto, Turku
M-Team, Helsinki
Pirkat, Pirkkala
PSS, Porvoo
SB Heinola, Heinola
SB-Pro, Nurmijärvi
ÅIF, Sipoo

* * * *

Näillä mennään. Seuraavaksi tsekattavana siintää poikien 99-ikäluokan Mestareiden Cup, joka on oiva tilaisuus nähtä samassa paikassa useampia SM-sarjajoukkueita.

- Jorgos

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti